Aamu alkaa ahmimalla. No joo, siis ei ihan ahmimalla sentään, onneksi, luojan kiitos.
Kolme riviä suklaata. Läkerol-pastillirasia 35kcal.

J kertoi blogissaan päivän jolloin tappaa itsensä. Sehän on vittu selvä sitten.
Mä en jaksa enää.
Odotan niin kovasti sitä, että pääsen osastolle.
Nyt hermostuin taas J:lle.
Mä en yksinkertaisesti jaksa sitä. En jaksa.
Se ei kysy lainkaan, että mitä mulle kuuluu. Saa ensiksi todella paskan fiiliksen aikaan tolla blogikirjoituksellaan ja sitten aikamme väännetään tosta asiasta. Yritän olla mahdollisimman mukava, kuunnella, auttaa ja kaikkea. Mutta ei.

"Kyynel vanat poskilla ja suru sisällä. Hyvästi.

Mä en tiedä enää mihin uskoa ja mihin päin mennä. Mitä yksinkertaisesti pitäisi tehdä?
Kaikki mitä teen epäonnistuu ja sotkee asioita lisää, vaikka yrittäisin tarkoittaa hyvää, jonkun osalta.
Ajatellaan vaikka koulusta pois jäämistä. Se johtuu lähinnä siitä, etten jaksa nousta sängystä ylös eikä asiaan auta se, etten nuku enää öisin. Yksi juttu varsinkin pyörii päässä nykyään hyvin tiuhaan, öisin. Herään ahdistuskohtauksiin monta kertaa yössä tai sitten koen yhden pitkän kohtauksen.
Jään pois koulusta, jotta aivoni saisivat olla rauhassa, jotta minun ei tarvitsisi kuulla niitä lukuisia kommentteja joita tod. näköisesti saisin kouluun mentäessä. Yritän säästää viimeisiä mielenterveyden hiveneitä mitä minun pääkopastani vielä löytyy, mutta silti teen väärin. Niin helvetin väärin ja pilaan elämääni uudestaan, ehkä vielä pahemmin.
Toisaalta, nyt kun ajattelee, luulen suuresti, että kaikki ovat vain iloisia siitä, etten ole paikalla tyhmien ja raivostuttavien puheideni ja tapojeni kanssa. Kenenkään ei tarvitse enää miettiä ajatteleeko joku vieressä kaksimielisesti tai kymmenmielisesti tai ylipäätään ja he voivat joka aamu herätä iloisina arvaten, etten tule taaskaan kouluun.

Tosiaan, mitä vaan teen, teen sen väärin. Mikään ei onnistu.
Ennen minulla sentään oli niitä muutamia juttuja, joissa onnistuin ja varsinkin se tässä rassaa, että ennen sain sentään pidettyä kaverit lähelläni ja heidät tyytyväisinä enkä pahoittanut jokaisen mieltä joka viides sekunti.
Minun pitäisi lopettaa puhuminen kokonaan, turhaan minä muita kiusaan ärsyttävillä jutuillani ja suututtamalla muita.
Miksi edes kiusaisin näin itseäni? Joka päivä tunnen itseni yksinäiseksi ja tiedän, että olen taas kerran pilannut kaiken. Sanonut tai tehnyt jotakin, joka varmasti syö ystävyyttämme. Joka ikinen päivä tunnen pettymyksen ja epäonnistumisen tunteen kaikissa asioissa, en liiku oikein, en syö oikein enkä enää edes puhu ystävilleni niin kuin pitäisi!

Oikeasti, aivan aikuisten oikeasti olen laskenut, että kesään menessä tai viimeistään kesän keskivaiheille mennessä kaikki läheisimmät ystäväni ovat hylänneet minut jos tämä vielä jatkuu. Se on oikein, niin helvetin oikein, että he hylkäävät minut. Varmasti ainut asia, joka piti maan pinnalla vielä oli ystävät, jos heitä ei olisi ollut en minäkään istuisi tällä hetkellä tässä.
Elämä tuntuu niin helvetin turhalta, kun taas on ryöstetty se tärkein. Vielä minun itseni avustamana.
Minä en pysty tätä enää pysäyttämään, en pysty lopettamaan ja muuttumaan. Olen tämmöinen paska nyt ja varmasti aina, en usko psykologin pystyvän auttamaan minua mitenkään. Ja minusta on täysin oikein, että te ystävät hylkäätte minut ja suunnistatte etsimään parempia ystäviä lähellenne. Ei teidän tarvitse esittää enää minun ystävääni.
Teidän ei tarvitse pelätä sitä, että tapan itseni jos hylkäätte minut, sillä teen sen kuitenkin olisitte te hylänneet minut lopullisesti tai ette. Sillä se tieto riittää, että te ette jaksa minua enää ja minun ongelmiani. Minä en ole tyhmä, kyllä minä huomaan ja näen.

Noniin, lähtekää, jättäkää minut ja älkää muistelko hyvänä, sillä olin aivan kaikkea muuta teitä kohtaan. Etsikää uusia parempia ja mukavempia kavereita.
Jos te tämän teette niin teidän ei tarvitse kesällä surra. Ilmaisen äidilleni hyvin suoraan ennenkuin teen sen, että minulla ei ollut yhtäkään ystävää jäljellä. Teidän ei tarvitse vaivautuneena lähteä muodollisuuden vuoksi hautajaisiini esittämään surevaa. Itkemään tekokyyneliä.
Ei teidän ei tarvitse sitä tehdä. Irroittakaa sillä minäkin irrotan, jotta teidän ei tarvitsisi murehtia näitä tai pilata päiväänne kuunnellaksenne minua.


27.6 viimeistään, silloin minä lennän pois."

J sanoo (12:45):

Lähetää saksaa, rahat loppuu ja sitte pestää katukiviä ja saadaa surkiaa palkkaa eikä päästä koskaa kotia, ku rahat menee elämisee. Mut nyt mä ehtoin, että voisin kehittää kauppamies taitojani myymällä R:ää, menis kuumille kiville^^

MINÄ sanoo (12:46):

Jea

MINÄ sanoo (12:47):

On se kiva, kun mä olen ihan saatanan huolissani susta ja sun "angstailusta" ja nyt sä tulet ja hehkutat R:ää. Kätevää, purataan *nimeni* kaikki, kysymättä lainkaan, mitä sille kuuluu. No ei sillä, mä olen iloinen sun puolestas, et tällä hetkellä sulla on hauskaa R:n kanssa.

J sanoo (12:48):

Tää on ihmeellistä, kun olin just kysymässä, mut lähin vessaan enkä ehtiny ennen tota sun viimistä viestiä kysymään kuulumisia.

J sanoo: En tajua miten onnistun aina myöhästymään o_O

Minä: Helpo se on noin nyt sanoa.

J: Olen tosissani

Minä: Vittu anna olla.

J sanoo (12:49):
anteeks
MINÄ sanoo (12:50):
No senkus puhut, ei se mua haittaa, mut alkaa vaan vähän pänniä, ettei sua kiinnosta pätkääkään mitä mulle kuuluu. Mä vaan aina kuuntelen sun surujas ja ilojas. Ja sitte kun oot ilonen, ni valitat etten oo tarpeeks ilonen sun puolestas, no miten mä nyt tässäkään kauheen ilonen oisin ku sä sait aika paskan fiiliksen aikaseks tolla sun kirjotuksellas.
J sanoo (12:51):
Anteeksi, että olen niin vitun itserakas, etten osaa näköjään puhua muustakun itsestäni, nytkin puhun itsestäni.
MINÄ sanoo (12:53):
No senkus olet.
MINÄ sanoo (12:53):
Senkus purat vaan kaiken.
MINÄ sanoo (12:53):
Mut mullakin on tunteet. Ja sä vielä mietit, et miks sulla ei oo kavereita. Mut ei sillä, kyllä mä kuuntelen.
MINÄ sanoo (12:53):
Vittu, miks mä edes yritän selittää.
MINÄ sanoo (12:53):
Vittu.
MINÄ sanoo (12:53):
Vittu anteeks, että olen olemassa.
MINÄ sanoo (12:53):
Tapan saatana itteni ni pääset jumalauta säkin vaan eroon musta.
MINÄ sanoo (12:54):
Vittu mä mietin aina, et miltäköhän susta tuntuis, jos mä alkaisin samalla tavalla purkaa IHAN KAIKEN 24/7 sulle
MINÄ sanoo (12:54):
Mä mietin, et mitäköhän sä sitten sanoisit.
MINÄ sanoo (12:54):
Mut ei, mä autan sua.
MINÄ (12:54):
Mut musta olis edes vähän reilua, et kysyisit edes KERRAN miten mulla menee.

Jos luitte, kommentoikaa. Sanokaa mielipiteenne tosta koko paskasta, mitä siitä nyt noitten perusteella mitään sai selvää.


Mä haluan jo sinne osastolle.