Läskileikekirjani edistyy ihan kiitettävää vauhtia. Olen jotain vähän yli kymmenen sivua sitä jo tehnyt. Eilen jälleen innostuin sitä tekemään ja tulostin kuvia. Omia kuvia ei vanhalla koneellamme kauheasti ole, joten pitäisi siirtää tuoreimpia ja parhaimpia omia kuvia tästä koneelta vanhalle koneelle ja tulostaa sitten.
Ei vain jaksaisi. Tuntuu, etten jaksaisi mitään.
Masentaa ja väsyttää todella paljon. Ja harmittaa, mutta myös kaverini puolesta. Vittumaista tää elämä. Tai jotkut ihmiset. En nyt tarkoita kaveriani, vaan, no kyllä kaverini tietää. Ja harmittaa, kun mä olin mennyt jo hehkuttamaan niin paljon, eikä sitten onnistunutkaan tää yökyläily.

Kuuntelen Chiodosia ja mietin, että miksi hitossa syön liikaa. Miksen osaa hillitä itseäni? Miksen osaa pitää säännöllisistä ruoka-ajoista kiinni? Miksen jaksa edes yrittää? Miksen? Mä vaan syön silloin kuin mua huvittaa. Tätä menoa mä olen kohta taas osastolla, kun en kerta jaksa edes yrittää.
Jos vain vetäisin pään täyteen lääkkeitä? Lääkkeistä puheenollen, en ole pariin päivään muistanut ottaa masennuslääkkeitäni, ja äidille olen valehdellut, että kyllä, joo, on lääkkeet otettu. Miksi teen niin? Miksen ota lääkkeitä? Miksi valehtelen? Valehtelen varmasti siksi, että äiti suuttuisi hirveästi, jos sanoisin, etten ole ottanut lääkkeittäni. Miksen sitten ota lääkkeittäni? Ensinnäkin, en muista. Ja toiseksi, en edes haluaisi syödä mitään lääkkeitä. Ei musta ole ottamaan säännöllisiä lääkkeitä. En edes vitamiineja ole koskaan jaksanut syödä.

Mulle on tullut yhtäkkiä ihmeellisiä mielihaluja. Aamulla tuli sellainen olo, että pitäis päästä ryyppäämään. Pitäis saada vedettyä pää täyteen - ihan mitä tahansa. Mutta en saa viina oikein mistään. Tai sitten en vain edes kunnolla halua juoda päätäni täyteen. Ehkä onkin järkevämpää niin. Mutta silti, teki hirveästi mieli unohtaa hetkeksi kaikki.
Eipä lupaavalta vaikuta. Siinä samassa kun tuollainen fiilis tulee, vedän pääni täyteen pillereitä ja hommaan itseni sairaalaan. Meinaan kun nämä mun vetämäni lääkemäärät vain kasvavat ja kasvavat kerta kerralta.

Tuosta mielihalujutusta piti vielä kirjoittaa. Äsken nimittäin mun teki myös mieli tehdä jotain, mutten enää muista mitä.
Onhan tässä tehnyt useaan otteeseen mieli vetää pää täyteen lääkkeitä, viiltää ja vetää itsensä narun jatkoksi, mutten mitään kuitenkaan ole itselleni ole tehnyt. Mikä on tietysti hyvä asia.
Ainiin, nyt muistan. Mieli tekee opiskella. Toimintaterapeutti totesi mulle, että 192:n poissaolotunnin kanssa ei voi saada parempaa todistusta, kun mulla on. Ka 8,8. Itse en ole siihen tyytyväinen.
Ja avopuolen hoitajalleni ("psyka") kun kerroin tuon, hän sanoi, että olen mä nyt suht hyvin jaksanut koulussa käydä. Mutta ensi vuonna sitten pitääkin totaalisesti tsempata. Kun kaksi viikkoa ennen kesälomaa menin sinne osastolle ja olen käytännössä ihan ulkona kaikesta, mitä koulussa silloin tapahtui.

Nyt pitää mennä kusettamaan koira, ei vaan jaksaisi millään.
Masentaa.