Söin jotain 200-250g karkkia. 600kcal?
Olo on ihan hirveä. Päätä särkee ja oksettaa. En tiedä, mitä pitäis tehdä. Ulkonakin olen ollut, mutta silti heikottaa jatkuvasti. Mikä mulla on? Jatkuvasti ollut tällä viikolla näin kamala olo.. En tiiä mitä pitäisi tehdä. Ulkoilla enemmän? Syödä paremmin? En tiedä. Äidin kanssa muuten puhuin siitä ravitsemusterapeutille menosta... Äiti sanoi, että olen jo niin vanha, että osaan kyllä itse järjestää syömiseni, jos vaan HALUAISIN. En muista, olenkohan tästäkin jo vuodattanut ties mitä.. Mutta kuitenkin. No mä mieluusti jättäisin kaiken ahmimisen ja oksentelun taakseni, jos se pelkästä haluamisesta olisi kiinni! Loukkaannuin.

Niin kuin jo sanoin, kävin kirjastossa. Kävellessäni kadulla, tuntui, että olisin voinut pyörtyä hetkenä minä hyvänsä. Tai oksentaa vahingossa, huomaamatta.
Menin sitten Stockalle ostamaan karjalanpiirakoita, läkerol-pastilleja ja cocis lightia. Ja niistä pastilleista tuli entistä huonompi olo. Mummi tuli hakemaan mut ja sitten M tuli meille. Olen kovin feimi, täytyy kattoo kalenterista kaikki, mitä kenellekin luvannut olla. Huomenna olen V:n kanssa, In soitti mulle tänään samoin J. Ja pitäisi tässä jossain välissä vielä löytää itsellekin aikaa, mutta nyt seuraa se vaikea kysymys; niin missä välissä?
Oli tarkotus mennä M:n mopon kanssa Filmtowniin, mutta mummini suostuikin heittämään meidät, mikäs sen kätevämpää. Pistettiin mummi myöskin lainaamaan Saw II ja Saw III, ja mummeroiseni taisi sitä paitsi saada jotain eläkealennusta, 2e maksoi vuokraaminen yhteensä!

Nyt pistäisi sulkea kone ja mennä koiruuden kanssa iltapissille. Voi kunpa jaksaisi. Pyörryttää niin hitosti.

Dead Poetic - New medicines
These are the words that tear you apart.
And these are the words that take you away.
And these aren't just words they'll tear you apart.
When no one here will say what needs to say.

New medicines should ease this pain.
They're the only ailment for it.

It's this air and time that's bringing me home again.
An attempt at playing the part again now.
In a place you don't know.
And this stance as sturdy as leaves in a storm.
The premise and motive fueling blank faces.
The fool in a place you don't know.
In this place, you don't

New medicines should ease this pain.
They're the only ailment for it. All over again.

These are the words that tore me apart.
And these are the words that'll take me away.
I'm not in the business of faking to please vain opposers.
A dead legion of new, cloned followers.
You're cornered in a place you don't know.
In this world, you don't.

New medicines should ease this pain.
They're the only ailment for it. All over again.