Äääh, en jaksa lukea. Ja nyt vasta tuota J:n tekstiä lukiessa minulle valkeni, miksi hitossa edes sain päähäni lukea hänen tekstejään. Siksi, että voisin poimia asioita hänestä ylös. Asioita, joita voisin käyttää häntä vastaan riitatilanteissa. Näin tasan paskamainen mä olen. No, lytistihän hän munkin itsetunnon eilen aika kunnolla. Vihdoinkin olen meinaan löytänyt jotain, mistä innostuisin.. Koiraharrastus - toko. J tulee ja tallaa päälle mukavasti. Minulla ei ehkä ole käyttökoiraa eikä aikomustakaan lähteä mitään PK-lajia tuon piskendaalin kanssa kisaamaan. Otti päähän ja mukavasti.

Eilen illalla en saanut millään nukutuksi. Ainoat ajatukset päässä olivat, että miten selviäisin tästä hetkestä. Ajattelemalla, että sekunti - toinen - kolmas, toivottavasti tämä olo kohta helpottuu? Olin niin helvetin vihanen. En uskalla enää viiltää. Pelkään tappavani itseni. Kuinka monesti olenkaan ajatellut, kuinka voisin työntää sakset vatsastani sisään ja nauttia siitä? Kaivaa läskit mahasta oma kätisesti ja nauttia siitä? Tai viiltää valtimot aivan kunnolla auki. Millaista nautintoa sekin minulle toisi. Siinä syy, miksi en uskalla edes katsoa mihinkään terävään päin. Leipääkin leikatessani kuvittelen leivän alevan käsivarteni. Olenko hieman sairas tai jotain, näiden ajatusteni kanssa.

Ja sokerina pohjalla. Joskus ollessani todella vihainen kuvittelen tappavani kaikki ihmiset ympäriltäni. Kaikkista vihaisin vieläpä olen läheisilleni ja kavereilleni. Voin kuvitella repiväni heidät kahtia ja saada siitä rauhan mielelleni. Arvatkaa vain, kuinka olenko alkanut pelkäämään itseäni?
Ehkä minun pitäisi sitoa itseni jonkin altaan pohjalle ja hukuttautua sian sisälmyksiin, niin kuin Saw kolmosessa se yksi ukko meinaa hukkua. Ehkä se olisi mulle oikein. Tai rakentaa semmonen panta, joka olisi yhteydessä painooni. Jos en tiputtaisi tarpeeksi paljon painoa tietyssä ajassa, panta menisi kiinni ja pääni menisi sen pannan sisälle muussiksi. Eikö se olisikin aika kiva?
Olen sairas. Mutta minkä minä ajatuksilleni voin? Ja juurihan minä sanoin, että pelkään itseäni.
Kohta lukee papereissa "Vaarallinen itselleen ja ympäristölleen."

En tiedä, miten minun pitäisi purkaa aggressiotani. Väkivaltainen en ole, en lyö ketään, korkeintaan itseäni.
Nyt kun minulle on alkanut valjeta, että ehkä viiltelykin johtuu vihasta, joka täyttää mieleni ja puran sitä sitten niin? Mutta mitä sen tilalle pitäisi kehitellä?
Osastolla kun on neuvottu, että sitten kun tulee paha olo, sitä ei pidä purkaa viiltelyllä tai millään muulla itsetuhoisella keinolla, mitä minä harrastan, vaan tehdä jotain mukavaa. Kuunnella musiikkia tai lähteä ulos.
Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, kun tekee mieli huutaa ja pää tuntuu räjähtävän vihasta?
Vihasta itseään kohtaan, kun ei osaa olla parempi? Vihasta muita ihmisiä kohtaan? Ihmisiä, jotka tuntuvat kohtelevan mua aivan liian huonosti. Mä olen yleinen pilkankohde. Mulle saa nauraa, mua saa ivata. Mulle saa sanoa ihan mitä vaan, eihän se välitä.
Äiti käskee katsomaan peiliin. "Ei niissä toisissa voi aina olla vika, katso joskus peiliin."
Olenko mä todellakin niin saatanan paska ihminen, että ansaitsen ne kaikki paskat niskaani?
Olenko?
Oikeastiko?