27.10.2007 oksensin ensimmäisen kerran.

Kuinka helppoa oksentaminen onkaan.
Täällä mä laattaan mun uusissa farkuissa.
Odotinkin jo tätä hetkeä, milloin saan itse itseni oksentamaan. MIlloin oksetan itseäni niin että oikeasti oksennan.

Melkein tasan kahdeksan päivän päästä kyseisestä tapahtumasta on vuosi. VUOSI. Ja tähän on tultu. En juurikaan pysty lukemaan niitä vanhoja kirjoituksiani. En vaan pysty. Pystyn kyllä Mustaavalkoista-blogini vanhoja kirjoituksia lukemaan aika hyvin. Mutta noita tekstejä en sitten pysty millään lukemaan. Ehkä se on häpeä tai joku muu sellainen tunne, joka estää mua lukemasta niitä. Tonkin tekstipätkän tuossa ylhäällä etsin niin, että muistelin ton oksentelun aloittaneeni joskus marraskuussa ja sitten vaan ctrl + f ja hakukenttään "oksentaminen".. Ei tuloksia, joten sitten lokakuuhun ja kätevästi löytyi.

Hoitaja joskus kyseli mun vuoden 2007 syksystä. Sanoin, että silloin ei tapahtunut juurikaan mitään. Tavallista alakuloa, eikä sen enempää. Ei mitään hirveän syvää masennusta, mutta eipä mitään suurta riemuakaan. Lisäsin myös, että en juurikaan muista kyseisestä ajan jaksosta mitään. Hoitaja sitten siihen tokaisi, että "joskus ihminen unohtaa tai työntää taka-alalle ikävät tapahtumat ja muistot." En kyllä usko, että niin on käynyt. Jos jotain hirveää olisi tapahtunut, muistaisin sen kyllä, koska muistanhan mä kaiken muunkin vittumaisen paskan, mitä mun elämässä on tapahtunut.

Jenni osastolta pyysi mun apua valokuvauksessa. Olen innoissani, että pääsen kuvaamaan ja kun hänellä on tietyt aiheet, joista pitää saada valokuvat. Hän tekee jotain portfoliota ja jotain muita esitelmiä, joihin hän haluaisi ottaa kuvat. Ensi lauantaina mennään ensiksi kaupungille. Aiheena olisi liikunta, "ei minä vaan me", masennus, anoreksia, terveellinen elämä etc.
Toisaalta vähän pelottaa, että mitä jos taas alan tunkemaan viikko-ohjelmaani täyteen ja ahdistun kaikesta siitä, mitä mun PITÄISI tehdä ja niin pois päin. Onko poispäin yhteen vai pois päin erikseen? :D (Äidinkieli oli ysi :'D)

Tekee mieli kirjoittaa jotain novelleja tai jotain. Katsoa elokuvia. Tehdä käsitöitä. Mennä valokuvaamaan. Saada se ihana järjestelmäkamera. Toisaalta tekisi mieli vaan käpertyä sängyn alle ja itkeä siellä hiljaa. Kuinka säälittävää taas vaihteeksi.

Ja jotta linja pysyisi samassa, kerrotaan vielä painosta. Lasku suunnassa on, ihme kyllä. Vaikka syön järkyttäviä määriä karkkia. Siis ihan tolkuttomasti. (Oksensin eilen kahteen otteeseen, jee jee. Kohta taas suihkun viemärit tukkeutuu, jee. Sitten saapi äitiraukka soittaa taas jonnekin taloyhtiön miehelle, että meidän viemärit ei vedä.) Oon nytkin tyhjentänyt lakritsipussin sekä turkinpippuripussin. Tosin niistä olin syönyt ainakin 2/3 aikasemmin. Ja jugurtti. En ees jaksa vaivautua laskemaan kaloreita, koska niistä määristä en ota selvää. Mun olis pitänyt laskea tarkalleen montako sataa grammaa olen mitäkin mössöä suuhuni tunkenut, enkä niin ole tehnyt, joten en laske kaloreita.

Time to take dog out and perhaps I'll take my camera with me. Okei joo, ehkei pitäis alkaa sössöttämään mitään englantia tällä mun englannin taidolla.
Mutta joo, koiran kanssa kohta ulos kunhan vaan saan nostettua tämän mun hervottoman perseeni ylös tästä.