Hiihtoloma on nyt vietetty ja monta kiloa on lihottu. Tunnun eristäytyvän ihmisistä. M:n kanssa en juurikaan ole tekemisissä, joskus käydään leffassa tai tullaan tänne meille kattomaan joku vuokrattu... J:n kanssa menee tosi paskasti. Mä en jaksa sitä. Tai oikeastaan en jaksa ketään. En ketään. S:ää ehkä. Hän on rakas. Hän on tärkeä. Hän on ystävistäni paras. Tosiystävä.

J:n kanssa en jaksa jutella. Se on niin väkinäistä. Mä olen aina aikaisemmin yrittänyt saada aikaiseksi jotain juttua. Jutella hänen kanssaan. Kuunnella. Auttaa. Ei sillä, kyllä hänkin on mua kuunnellut, mutta nyt vaan tuntuu, että mä en jaksa enää. Mä en jaksa.. Tuntuu kuin hän vain aina selittäisi omista asioistaan. Tämäkin on niin helvetin itsekästä. En halua olla tällainen itsekäs paska. Mutta nyt en vain jaksa.

A:n ja T:n kanssa ystävyyssuhteet ovat aika kuolleet. T:n kanssa juttelin mesessä pitkästä aikaa. Mä en ole pyytänyt sitä kaupungille, eikä se taida enää jaksaa pyytää mua.
A:n kanssa joskus vaan jutellaan jotain "mitäs sä"-tyyppistä juttua. Se vasta selittääkin omista asioistaan. Ei välitä musta paskaakaan, kunhan vaan joku kuuntelee hänen pinnallisia murheitaan. Feikkiesittäjä.

Asiasta kukkaruukkuun.
Pelkään olevani ihastunut.
Ihastunut, ihastunut, ihastunut.
Mutta olen kyllä vähän mustasukkainen. Hän istuu tyttöjen keskellä mantsan tunnilla ja juttelee ja pitää hauskaa niiden kanssa. Mutta vaikuttaa olevan niiden kanssa vain kaveri. Yksi niistä on kylläkin varattu. :P Että joo. En mä tiedä.
Täytyy tarkkailla häntä. Tarkkailla ketä se katsoo. Ja miten se katsoo.

Katseet kohtaa, onko siinä jotain?
Voisitko ottaa riskin, antaa mun yrittää?
Rakastaa sua, P.