Mikäs sen kivempaa kuin lihoaminen. Enää 4,7kg niin painan saman verran kuin jouluna 2006. Olin järkyttävä mammutti sillon. Ja olen kohta samanlainen, ellen jo ole. Mikäs sen kivempaa, kun näyttää mammutilta. Joka puolella minne vain itsessäni katson, sama näky; ihraa, ihraa, läskiä, ihraa.
Olen lihonut 11,7kg puolessa vuodessa. Toinen puoli vuosi, niin olen varmasti lihonut toiset 12kg. Mikäs sen mukavampaa. Sitten en enää ainakaan löydä mistään kaupoista vaatteita. Nytkin tekee jo niin tiukkaa.
Ja näytän niin kuvottavalta. Miksen siltikään tee mitään? Miksen laihduta? Tai laihdutanhan minä, mutta miksen syö tarpeeksi vähän? Onko tosiaankin niin, että peruskulutukseni on niin helvetin olematon, että en voisi syödä kuin 500kcal päivässä? Sillä menolla meinaan laihdun.
Mutta jos yrittää olla syömättä päivänkin, päivä tuntuu niin helvetillisen pitkältä.
Muistan kuinka olin M:n kanssa joskus nyrkkeilyssä. Siellä piti punnertaa viisi punnerrusta ja sitten hypätä, ja se oli helvettiä polvilleni, jotka olivat sillon huonommassa kunnossa kuin nyt. Se ohjaaja, lihava papparainen, tuli siihen sitten ivaamaan, että eikö polvet kestä. Kehotti mun laihduttamaan 10kg. Se oli isku silmille. Se semmonen lihava ällötys tulee mulle sanomaan KAIKKIEN kuullen, etenkin M:n, että laihduta tyttö kymmenen kiloa. Ja kaikista pahinta oli, että oli monta kertaa kun en ollut syönyt MITÄÄN ennen treenejä. Ja sitten tuntu kaksneljäseiska, että nyt mä pyörryn, nyt mä pyörryn, pyörtyisinpä.

Mun pitäisi saada itsestäni niskasta kiinni. Mielestä oksentaminen on aina niin kamalaa, ällöttävää ja vastenmielistä. Ja siksi mä lihonkin, kun olen lopettanut oksentamisen. Pitäisi yrittää oksentaa kaikki syömäni, niin kuin joskus viime talvena tein; laihduin.
Mutta hoitoon päästessäni en ole kuin vain lihonut. Ja tulen lihomaan jos tätä menoa tää kaikki paska jatkuu. Olen valtava tunnesyöjä. Sitten kun VITUTTAA, en tarkoita välttämättä, että ahdistaa tai on paha olla, vaan sillon kun ottaa päähän ja rajusti, tahdon syödä kaikkea hyvää. Sen teen, aina kun vituttaa (eli usein) enkä edes vaivaudu oksentamaan.

Mulla alkaa olla vitsit vähissä tässä kohtaa. Sairaalahoidosta mun syömisten kannalta ei ollut yhtään mitään hyötyä. En mä osaa syödä säännöllisesti. Miks osaisin, tai MIKSI EDES YRITTÄISIN, kun osastolla olin 5vko enkä laihtunut yhtään! EN yhtään. Jos olisin laihtunut vaikka 5kg, yrittäisin tosissani saada ruokailuni säännöllisiksi. Nyt kun vain pyrin olemaan syömättä. Syömättä, syömättä.
En ymmärrä, miten pystyin olemaan niin hyvin syömättä silloin joskus. Kuinka mun itsekurini riittikään. Aluksi laihduin kilon päivässä.
*7kg -> *5kg -> *4kg -> *3kg -> *3,jotain kg -> *2kg -> *1kg -> *0kg -> *9,jotain kg -> *9kg
Lähemmäs kymmenen kilon päästä alkoi vasta pysähtymään paino. Tuossa *9kg:n kohdalla paino oli muutaman viikon, söin hieman, mut sitten aloitin jälleen sen, etten syönyt ja painohan laski. 16kg. Ja nyt olen lihonut sen melkein takaisin.
Nyt pitäisi löytää se joku, joka motivoisi mua laihduttamaan.
J sanoi, että aletaan yhdessä urheilemaan. HÄN haluaa auttaa mua. Että se kuulostaa niin, "hei olen K ja painan 350kg, enkä pääse edes sängystä ylös, istun täällä isossa 5 hengen sängyssä vaipoissa!"
Eikä ole edes ensimmäinen kerta, kun mun kaverit yrittävät laihduttaa mua.
Eli taidan olla todella läski?
Turha tulla kenenkään mulle lässyttämään, että kaverit haluavat vain parasta. Ihan sama, mitä ne mulle sanoo, mutta mulle se, että OMA KAVERI, tulee sanomaan, et hän haluu auttaa mua, hän haluaa urheilla mun kanssa ja vie mut syksyllä uimaan, kun olen laihtunut (näin J sanoi) on jälleen yksi isku silmille.
Ihan sama, ketä sen sanoo, mutta kaveri kuitenkin. Mulle se on sama, kun kaverit sanoisivat, että he eivät kehtaa kulkea mun kanssa enää, koska olen niin LIHAVA.
J suuttui, kun noin sanoin. Suuttukoot. Niin MÄ SEN KOEN.

Mutta esim J ei tiedä, miltä tuntuu, että kun kaikki aina huomauttelee painosta, naureskelee ja vittuilee siitä.
Ja kun omatkin kaverit on tommosia. Se on niin niin törkeetä.

Jäätee. Sitä mä sillon join, kun mulla oli nälkä, enkä halunnut syödä.
Onneksi meillä on yksi avaamaton purkki.