Katsoin "Koirasi tarvitsee tekemistä"-dvd-sarjan kakkosdvd:tä. Tokosta kun kertoo. Äiti tuli myös kattomaan ja tokaisi sitten, että on mulla vielä todella paljon töitä. Kiitos vaan ihan hitosti kannustuksesta. Kun on ihan tarpeeksi ottanut päähän se, etten ole edistynyt yhtään, pikemminkin kokoajan vaan takapakkia mennään. Kohta treeni-innostus loppuu tykkänään ja sitten kaikki haaveet ja tavoitteet jää, jälleen kerran, tavoittamattomiin.

Olisin tahtonut syksyllä kisoihin, mutta en tiedä, uskallanko mennä, jos menee ihan penkin alle ja saan äidiltä kauheat huudot. Ei se mua niin hirveästi masentaisi, että jos saataisiinkin vaan nolla, eikä sen parempaa. Mutta se, että äiti tulee ja haukkuu mut sitten, kun me ei pärjätä, se saa todella masentumaan.
Äiti haukkui mut silloinkin kun oltiin viime vuonna koiranäyttelyssä. Kuinka meidän koira sai VAAN eh:n (eh = erittäin hyvä) eikä sitä eri:ä (eri = erinomainen). Huusi mulle siinä sitten ja mä vedet silmissä yritin sanoa muille menestyneille, että onnea nyt vaan. Äiti huusi, koska en osaa esittää koiraani oikein ja kuinka ne muut meni niin täydellisesti. Että otti pattiin. Ja kyllähän mäkin olin pettynyt, ettei mennyt sen paremmin, mutta mielestäni eh on jo hyvä.

M:lle kun selitin, hän totes, että menis mein äiti itteensä. Se on totta.
Mut mein äiti suuttuu kaikesta pienestä, mut hänelle ei saa mitään sanoa.

Kerran äiti on uhannut soittaa eläinsuojeluviranomaisille ja muutamaan otteeseen uhannut, että soittaa kasvattajalle ja palauttaa meidän koiran.
Kuinka paljon mä olen sitäkin itkenyt, kun ei mulla ole tässä maailmassa mitään muuta kun mun koira.
Enkä mä nyt noin huonosti sitä koiraa voi pitää.
Sillä on ehkä kaks kiloa ylipainoa, mistä kaikki huomauttelee, mutta en mä nyt niin huonosti koiraani pidä.
Että se kehtaakin uhkailla tommosilla. Se tietää, et mun koira on mulle tärkeä.
Äiti tietää valtansa ja uhkailee sillä.

Äiti on mulle ihan saatanan vihainen. Menin kertomaan J:sta, että se saa 250e kuussa, kerroin sen jutun, kerroin kuinka mua ottaa päähän kun se leveilee niillä sen rahoilla.
Ja pyysin, että jos mäkin voisin alkaa saamaan rahaa. Tekisin enempi kotitöitä jne.
Siitäkös sitten riemu repes. Äiti loukkaantus tosta niin helvetisti.
Sanos, että ei rahalla oo merkitystä, vaan on paljon tärkeämpiäkin asioita. (Mikä on totta, enkä toki ajattele niin, että raha olis mulle jotenkin kaikki kaikessa, en. En ole niin pinnallinen.)
Sanoi mulle sitten, että tyhmillä ei oo mitään virkaa.
Joten mitä mä tässä enää roikun?
Kun mulla kerta "ei oo mitään virkaa", niin mähän olen tässä ihan hyödytön paska?
Harkitsin, että vetäisin pilsut naamaani, koska tunsin/tunnen itseni niin saatanan turhaksi ja toi ei lohduttanu yhtään mitä mein äiti mulle noinkin kivasti tokas.