Mä olin päättänyt pitää suuni kiinni ja olla valittamatta äidilleni asioistani. Tein kuitenkin niin. Avasin suuni ja mennä pölpötin ties mistä ahdistuksistani. Mun piti olla puhumatta, antaa sellainen vaikutelma, että mulla menisi paremmin ja että kaikki vihdoin olisi hyvin. Väärin yritin tehdä. Kovemmalta äiti alas putoaa kun alkaa kuvittelemaan, että kaikki on hyvin ja sitten ei olekaan. Mutta pelkään vain, että se alkaa rajottamaan elämääni liikaa. Alkaa selittämään, kuinka en voi mennä sinne ja sinne, koska mulla menee niin huonosti. On todellakin vain parempi istua koneella ja odottaa sitä parempaa tietokoneen ruudun takana, jota ei koskaan tule. Tästä puhuin hoitajalleni ja se todella ymmärsi mua.

Haha. Hoitajani sanoi, että olin maanantaina siellä ollessani ollut hyväntuulinen. Ja nyt vain itkin. Ahdistaa vaan kokoajan niin julmetusti. Vaikka minulla on kaksi ihanaa ihmistä elämässäni plus perhe. Plus koira. Plus järjestelmäkamera. Plus muutamia kavereita.
Ja silti mä vaan jaksan ahdistua ja tuskailla tämmösten asioiden parissa.
Enkö ikinä parane?
Enkö ikinä ala voimaan paremmin?

Hoitaja aina sanoo, että pitää välillä ottaa askeleita taaksepäin. 'Kaksi eteenpäin, yksi taaksepäin ja sitten taas kaksi eteenpäin.' Niin. Huoh.

Tänään olen syönyt.. suht paljon
* neljä leipää + oltermannisulatejuustovoimikälie + ohuet leikkeleet 415kcal + 280kcal + 98kcal
* jäätelöä jotain 2,5dl en tiedä.. 300kcal?
* neljä tikkaria 200kcal
* twix-patukka 290kcal
1583kcal, huoh

Aika tsempata perhaps?
Paino aamulla *8,5kg jos en sitä jo maininnut.

Inhottaa. Oksettaa. Tekisi mieli oksentaa. Mutten jaksa. Ja lupasin E:lle, etten tee niin enää.