Ahmintahäiriö eli BED on uusi syömishäiriö, joka on nykyään yleisempi kuin anoreksia ja bulimia nervosa. Tyypillistä syömishäiriöille on se, että niitä esiintyy länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, missä ruokaa on tarjolla liikaa ja valintoja pitää tehdä. Syömiskäyttäytymisestä ja lihavuudesta syyllistäminen ei ongelmaan auta, vaan vaikean syömishäiriön taustalla olevia tunne- ja mielenterveysongelmia on syytä ratkaista.

- Binge eating disorder (BED) eli ahmintahäiriö on sairaus, jossa ahmitaan hallitsemattomasti suuria määriä ja tunnetaan siitä voimakasta häpeää ja itseinhoa. Ahmintahäiriöön ei liity bulimialle tyypillistä tahallista oksentamista tai runsasta liikuntaa.

Bulimia nervosa nostettiin itsenäiseksi diagnoosiksi vuonna 1979 ja BED 1980-luvulla. BED on luultua huomattavasti yleisempi sairaus, sillä apua etsiviä on selkeästi enemmän kuin hoitopaikkoja.

- BED-oireyhtymää kutsutaan Suomessa toisinaan lihavan ahmintahäiriöksi, mutta noin puolet ahmintahäiriötä sairastavista ei kuitenkaan ole vielä edes ylipainoisia, sanoo lääketieteen tohtori Anna Keski-Rahkonen Helsingin yliopistosta. Hän tutkii syömishäiriötä Columbian yliopistossa New Yorkissakin.

Ahmija elää syödäkseen

Ahmintahäiriön yleisyydestä Suomessa ei ole vielä tarpeeksi tietoa, mutta sen arvellaan jatkuvasti yleistyvän. Yhdysvalloissa ahmintahäiriötä olevan noin 2%:lla väestöstä. Muista syömishäiriöistä poiketen BED saattaa olla liki yhtä yleinen miehillä kuin naisilla, ja painottuu nuoreen aikuisikäiseen väestöön.

- Ahmintahäiriötä ajatellaan olevan kahta eri tyyppiä: toinen on sellainen, että ihminen ahmii hallitsematta eikä kompensoi syömistä muilla toiminnoilla ollenkaan, mutta on muuten psyykkisesti suhteellisen terve. Tämä on hyväennusteinen alatyyppi, ja se paranee usein vähitellen itsestään - BED:n vaikeahoitoisempi muoto on sellainen häiriö, jossa ahmintaoireisiin liittyy myös mieliala- tai ahdistuneisuusoireita tai persoonallisuushäiriöitä, kuvailee Anna Keski-Rahkonen.

Kovaa ja kivistä betoniin valettua psykiatrian teoriaa BED:n suhteen ei ole vielä olemassa.

Mikä hoito auttaa?

Anna Keski-Rahkosen mukaan monimuotoista ahmintahäiriötä ei pystytä parantamaan hoitamalla vain lihavuutta. Häiriöön on monenlaisia tehokkaita hoitoja, mutta ahmintahäiriön ja siihen usein liittyvän lihavuuden hoidon välillä vallitsee ristiriita.

Nopeatempoinen ja raju laihduttaminen voi pahentaa entisestään ahmintataipumusta. Ahmimisen ja lihavuuden samanaikainen hoitaminen on haastavaa, sillä maltillisempaa laihdutustahtia vaativien ahmijoiden tunnistaminen lihavien joukosta voi olla vaikeaa.

Apuvälineinä voidaan käyttää mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöiden seulontaa ja erityisiä ahmintaoireiden tunnistamiseen laadittuja kyselyjä ja haastatteluita.

Ensisijainen hoitotavoite ahmimishäiriölle on ahmintojen hallinta. Tässä auttavat esimerkiksi ruokapäiväkirjan pito, jonka tavoitteena on säännöllisen ja terveen ateriarytmin palauttaminen.

Ruokapäiväkirjaan kannattaa kirjata myös ahmintoja laukaisevat tilanteet ja tunteet. Ravitsemusterapeutin, lääkärin tai terveydenhoitajan tapaamiset tukevat usein ruokapäiväkirjan pitoa.

Myös itsehoito-oppaista, käyttäytymis- ja oppimisterapioista ja lääkkeistä on apua ahminnan hoidossa. Näiden käyttö on suositeltavaa etenkin jos ahmintoihin liittyy mieliala- tai ahdistuneisuusoireita. Mikäli ahmintahäiriöön liittyy myös lihavuutta, pitkäjänteisempänä tavoitteena on hidas ja maltillinen (esim. 5-10%) painonpudotus.

- Hoidon yleinen ongelma on näennäistehokkuus: ahminen ja siihen liittyvät psyykkiset oireet saadaan psykoterapian, lääkehoidon tai ruokapäiväkirjan avulla tilapäisesti hallintaan, mutta potilaan terveydentilan kannalta huomattavasti merkittävämpi lihavuusongelma jää vähälle huomiolle tai kokonaan hoitamatta. Potilaan kokonaistilanteen pitkäjänteinen seuranta on erityisen tärkeää, sillä ahmintaoireella on voimakas uusiutumistaipumus.

Anna Keski-Rahkosen mukaan laihdutusleikkaus on BED-potilaiden hoitokeino silloin, kun muu hoito on epäonnistunut. Laihdutusleikkausta suositellaan kuitenkin äärimmäisen harvoin. Anna Keski-Rahkonen miettii saako BED-potilaita edes leikata. Suomessa ahmintahäiriötä pidetään kuitenkin laihdutusleikkauksen vasta-aiheena, sillä ahmintataipumus saattaa sekä heikentää leikkauksen tehoa että lisätä leikkauksen komplikaatioriskiä.

Taudin tunnistaminen vaikeaa

BED:n hoito on keskitetty lähinnä yliopistosairaaloihin. Erikois-sairaanhoidossa BED tunnetaan jo hyvin, mutta terveyskeskustasolla puuttuu tietämystä.

- Julkinen sektori voisi priorisoida BED-potilaiden tukea, hoitoa ja seurantaa enemmän, vaikka - tietysti käsiin kuolevat anorektikot pitää hoitaa ensin.

Joka kerta kun ahmintahäiriöstä kirjoitetaan julkisuudessa, pirisevät Helsingin yliopistollisen keskussairaalan syömishäiriöpoliklinikan puhelimet. Valitettavasti siellä ei ole tarpeeksi resursseja kaikkien BED-oireisten hoitamiseen, vaikka BED-diagnoosin tunnistetaankin.

Hoitoresursseja pitäisi saada lähemmäksi oireista kärsiviä, varsinkin kun ahmintahäiriö vaatii usein pitkäjänteistä seurantaa. Onneksi Pohjanmaalla on hiljattain aloittanut syömishäiriöisten yksikkö ja Kuopion seudullakin saa alan hoitoa.

Syömishäiriöiden ehkäisyyn tulee panostaa

- Lihavuuden ja syömishäiriöiden suunnitelmalliseen ehkäisyyn
väestötasolla tulisi Suomessa ryhtyä viipymättä, sillä ehkäisy lienee
tuloksellisempaa kuin näiden häiriöiden haasteelliseksi osoittanut hoito, sanoo Anna Keski-Rahkonen.

Hiljattain tehtyjen tutkimusten (julkaistu 2004) mukaan yhdysvaltalaisissa kouluissa toteutut syömishäiriöisten ehkäisyohjelmat ovat tuottaneet tulosta. Lihavuuden ehkäisyn aloitus varhaisessa iässä on aiheellista, mutta syömishäiriöiden suunnattu ehkäisy kannattaa aloittaa vasta yläasteiässä.

- Amerikkalaisessa yhteiskunnassa energiaa on vaikeampi saada kulumaan kuin suomalaisessa arjessa. Siellä ei tehdä mitään ilman autoa: lapset haetaan koulubusseilla kotoa, lapset liikkuvat koko päivän autojen ja muiden mekaanisten laitteiden kuten hissien ja liukumattojen varassa eikä lähiöissä ole riittävästi jalkakäytäviä, joilla edes kävellä, luettelee Anna Keski-Rahkonen.

- Suomi ei ole vielä tällaisessa jamassa, mutta samaan suuntaan mennään. Meidän kansanterveystavoitteemme kannustaa lapsia ja nuoria arkiliikuntaan ja terveisiin ruokatottumuksiin, jotka ehkäisevät lihomista. Korostamme myös yleisen terveyskäyttäytymisen merkitystä: tupakoinnin ja alkoholin käytön aloittaminen ei kannata.

Oman ruumiin käyttöohjeet kouluihin

Anna Keski-Rahkosen mielestä terveydenhuolto ei pärjää yksin ahmintahäiriön taltuttamisessa, joten hän ehdottaa, että opettajat pannaan asialle.

- Koska kulttuurimme palkitsee sellaisia, jotka kykenevät äärimmäiseen laihuuteen, tulisi koulun terveystietoon upottaa terveen painon hallitsemisen keinoja ja antaa asiallista tietoa äärimmäisten laihdutuskeinojen haitallisuudesta.

Oppiaineisiin voisi lisätä ajokortin siitä, mitä ja miten kannattaa syödä, ehdottaa Anna Keski-Rahkonen. Teini-ikäisille tulisi opettaa oman kehon hyväksymistä, sillä itsetunnon kasvatta-minen ja ulkonäön hyväksyminen ehkäisevät myös syömishäiriöitä. Murrosikäisen nuoren vartalon kommentointi sen sijaan on riskialtista.

Terveyskasvatus pitää ulottaa Suomessa myös ammattikoulua käyviin nuoriin, sillä siellä kasaantuvat monet ongelmakäytökset kuten se, että koulukulttuuri ei sanktioi tupakointia tai sitä, että käyttää välillä reilusti alkoholia, sanoo Anna Keski-Rahkonen. Lihavuus on perus- tai ammattikoulutettujen keskuudessa huomattavasti muuta väestöä yleisempää.

Myös vanhempien lapsilleen antama malli on todettu ratkaisevan tärkeäksi. Terveet syömistottumukset välittyvät perheen kautta. Mikään ei vaikuta nuoren terveyskäsityksiin yhtä paljon kuin äiti ja isä.

Ahmintahäiriö ei ole välttämättä itse aiheutettua, vaan taipumus sairauteen on periytynyt vanhemmilta ja häiriö laukeaa kriisin kohdatessa.

Suomessa on puhuttu siitä, että lasten psykiatriaan kannattaa investoida, mutta myös lasten vanhemmat tulisi hoitaa vapaaksi päihteistä ja muista vaivoista, jolloin hoidettavia lapsiakin olisi vähemmän.