Tunti ja 5min, sitten täytyy lähteä kouluun. Ahdistaa mukavasti. Tuntuu kuin kasvot olisivat turvonneet, silmät ihan pienet, suu epämääräisen iso ja iho aivan punainen. Tämän näköisenä sitä on kyllä todella mukava mennä kouluun. Kaikki meikit on tiesmissä. Vatsa sattuu. Ahdistaa.

Jotain iloista kuitenkin tässäkin aamussa on, nimittäin paino tippui 100g. Enhän mä jäänyt kuin 1,1kg:n päähän tavoitteestani. (-4kg ennen koulun alkua)

Kädet hikoaa ja vatsa sattuu. Ahdistaa kattoakin tuota kelloa. Tunti ja 5min ja sitten koettaa kuolema, kaikki päättyy.
Mun pitäisi ajatella tuon yhden kirjanoppien mukaan. Se, mitä hoemme itsellemme, muuttuu pian uskomukseksi. Tässä minä nyt sitten hoen, että kuinka kamalaa tuo koulunalku on. Kun mun pitäisi hokea itselleni "kaikki menee hyvin", niin siitä tulisi uskomus. Ja kun uskomme, että kaikki menee hyvin, kaikki menee hyvin. (tai ainakin paremmin) Jos taas uskomme, että koulussa kaikki menee perseelleen, niin kaikki menee perseelleen tai ainakin tuntuu siltä. En osaa selittää kovin hyvin, mutta se vaikutti ihan järkevältä ja ehkä jopa tosiaankin toimivalta, ainakin mun kohdallani.

Tunti. "Kaikki menee hyvin."