"Kaduttaa etten ottanut niitä pillereita mukaan. Ajattelin ottaa. Ajattelin oikeasti ottavani ne mukaan. Olin ihan varma, että paha olo saavuttaa ja ahdistus pysäyttää ajan. Niin myös kävi. Jotenkin yllättävää.
M ei olis halunnu mua tänne edes. Ei olis pitänyt tulla. Mietinkin, että menenkö vai en... No en tule uudelleen, eipähän ton (M:kin on alkanut puhumaan musta nykyään "tona", onhan mulla nimikin tietysti..) tarttis sitten kiukutella äidilleen, et hänellä ei oo tekemistä eikä syötävää.

'Olisit miettinyt, ennen kuin kutsut vieraan.'
'Itse asiassa en kutsunut.'

Vittu tuntu toikin niin saatanan mukavalta. Ahdistus kasvaa. Istun vessassa ja mietin, miksen ottanut niitä pilsuja mukaan. 'Ei olis pitänyt tulla tänne.'

Ja M jakso taas nauraa niille mun kuville. [ Se napsi musta noloja kuvia joskus kun oli meillä yötä.. ] Sillä ei taida mitään muuta huvia ollakaan kuin nauraa toisille. Mä yritän olla niin saatanan kärsivällinen! Olen kestänyt nyt jo ivaa ja sitä, et mut kokoajan nolataan ja et mulle jatkuvasti nauretaan ihan tarpeeks.

Miks hitossa MINÄ olen aina se, joka ei tiedä mitään ja jota voidaan pitää täytenä pellenä? Miksi mun mielipiteet ja ajatukset on aina niin paskoja, miks kaikki tietää kaiken paremmin kuin mä?
Miks muilla on joku vitun oikeus käyttäytyä niin kuin mä olisin joku vitun paska jossain niiden kengänpohjassa? MIKS VITUSSA??

Mutta kohta multa loppuu tää vitun kärsivällisyys. Kohta mä tapan jumalauta kaikki ihmiset, jotka jaksaa vittu arvostella, ivata, nauraa yms yms mua/mulle. Tapan kaikki perkele.

Onko vika mussa, että kaikki kohtelee näin saatanan paskasti? Voiko vika olla aina muissa, mitä mä ajattelen? Mutta on se mun vika, jos mulle nauretaan 247??

M tuntuu nykyään nauravan mulle kaikesta. Ivaavan mua jatkuvasti. Kyllä mä jotain tiedän vittu.
Oletko itse niin vitun täydellinen, että sulla on saatana oikeus haukkua tai nauraa muille?
M:kin on sanonut joskus, että olen herkkänahkainen.
Mutta eikö siitä saa suuttua, jos toinen ON vittumainen?

Mä olen yrittänyt olla vittu kärsivällinen, olen saatana yrittänyt! Niin helvetin monesti mun olis tehny mieli huutaa että painuis jonnekkin vittuun. Äskenkin se sano mua läskiperseeksi, kun en heti ollut ojentamassa hänelle hänen mp3:staan.
Yritti repiä housut jalasta.

Jatkuvasti nolaa.
Ja itse on vittu niin saatanan täydellinen.

Taas on hetki (tällaisia on ollut jo muutamaankin otteeseen), jolloin mietin, että miks vitussa edes olen ton kaveri. Jos mua jatkuvasti kohdellaan näin.
J:n kanssa pistin jo välit poikki.
Vittu.

Haistaisivat paskan ihan kaikki. Vittu, vittu, vittu."

A4:sen verran tuli tekstiä eilen kello puoli kolmelta. Niin kuin näkyy, olin ihan perkeleen vihainen.
Ihan kaikkea en tossa tarkottanut (esim toi tappamisjuttu.), mutta todellakin mua vitutti.

En haluaisi haukkua kavereitani (joita ei kovin paljon ole) täällä, mutta mun on oikeasti pakko pakko pakko päästä purkamaan tää viha jonnekin.

Musta oli todella loukkaavaa, kun M sano mua läskiperseeksi. Suutun kaikesta, tiedän tiedän. Mutta vittu, tietäis millasilla fiiliksillä mä eilen niille lähdin. Haisin oksennukselta ja ajatuksissa hoki vaan "vitun läski, vitun läski". Ja kyllä, mä olen kertonut M:lle kuinka vitun vaikeaa mulla on mun painoni kanssa. Ei se tätä blogia tiedä ja jos multa kysytään ei saa koskaan tietääkään.. Ei se mun painoa tiedä, eikä sitä, että vieläkin oksentelen.. Mutta se tietää, että häpeän itseäni. Se tietää sen, se näkee sen ja se vaistoo sen.
Ja sitten tulee posauttamaan, et "anna mun mp3 sieltä pöydältä." "oota hetki." "no saan mä sen itekin, läskiperse."
Se saa jotain vitun kiksejä jatkuvasta ivaamisesta.

Ja aikasemmin se yritti vetästä niiden olohuoneessa multa housut jalasta. Ei se ennen mitään noin tyhmää ole keksinyt yrittää, mutta nyt sekin nähtiin. Luojan kiitos housut ei lähteny jalasta.
Se olis saattanu olla M:lle suurempi järkytys kun mulle itselleni.

Ja kyllähän se siinä sitten tokas myös, että niiden koira on tunkemassa päätänsä jatkuvasti jalkoväliin jollei ole vaihtanut alushousujaan. Sekin oli niin vittumaista, ettei mitään.

Ja onhan sitten vielä pitkä lista, mitä kaikkea se on mulle sanonut. Niistä en edes ole jaksanut välittää! Mutta tommoset alkaa mennä jo yli. Vittu!

"Mee sä maksamaan tää mun hiusväri, ku tommonen halpisväri päässä mikä sullakin on, ni noi ainakin uskoo, että sä ostat tän."
"Anteeks mitä?"
"Niin ku tommonen halpisväri päässä meet maksaan ton hiusvärin ni ne ainaki uskoo, et sä ostat sen itelles."

Jos sille haistattaa paskat, se tokasee, että "pakko se on haistaakin ku sä oot tässä vieressä."

Vittu mä olen sille niin vihanen! Vihanen vihanen vihanen.
Ja kaiken tommosen paskan mä nielen sanomatta mitään muuta kun "Kiitos vaan."

Mä kun ajattelin, että M on yksi parhaimmista ystävistä. Ystävistä. Mut nyt multa keittää kyllä yli.
Pitääkö mun ihan kaikkea sietää?
Joskus mä suutuin sille ihan kaikesta mitä se sitten sanoki. Ja se sano, et "en mä sulle nyt enempää naura, mitä säkin mulle."
Toi ei pidä paikkansa.

Kuinka paljon mä olenkaan sen vaan antanut nauraa mulle. Sillon kun se oli meillä yötä, meillä oli hauskaa. En välittänyt vaikka se napsi musta kuvia ja nauro mun tyhmille ihmeille (ei voi olla edustavimmillaan kolmen, neljän aikaan yöllä) ja mä nauroin myös itelleni.
Mut eilen ku se kaivo kameransa esiin ja rupes nauramaan niille mun kuville uudelleen ja uudelleen. Zoomas lähemmäs ja heitti vittumaista kommenttia mun ilmeistä, silmistä, nenästä.
Se ei ollu enää yhtään hauskaa.

Vittu. Se tietää kuinka paskasti mulla menee. Mä olen kertonut, että olin osastolla. Sinnekään se ei kertaakaan tullut mua moikkaamaan.
Se oikeesti nauttii siitä kun hänellä menee paremmin! Saa toisten ivaamisesta jotain helvetin kiksejä.

Että ottaa päähän.

PS. Oon syöny tänään 880kcal:n edestä.