No mutta hyvää päivää.

Aamulla kun heräsin, olo oli kuin haudasta revityllä. Mieltä ylentävää oli myös sekin, että kouluun meneminen tuntui niin helvetin mukavalta ajatukselta. Kouluun pakottauduin väkisin. Vielä viime viikolla olin sitä mieltä, että flunssa on ihan perseestä ja voi kumpa parantuisin mahdollisimman nopeasti. Nyt jostain syystä mielipiteeni on muuttunut aika päinvastaiseen. Toivoin todella, että olisin vieläkin pahassa räkätaudissa, jottei tarvitsisi raahautua kouluun, jottei tarvitsisi nähdä muita ihmisiä, jottei tarvitsisi pistää vaatteita päälle ja jottei tarvitsisi miettiä mitä muut ajattelee. Huoh. Kyllä, on tämä elämä niin hankalaa.

Koulusta jotenkuten selvittäydyttyäni ja kotiin päästyäni, aloitin päiväni YLLÄRII syömällä. Söin ja söin, kunnes tuli niin helvetin huono olo, että hädin tuskin jaksoin rappuset ylös nousta omaan huoneeseeni koneelle. (Ah, kaikki kuvittelee päässään nyt sen tietyn mielikuvan, missä on todella ylipainoinen teini-ikäinen tyttö ryömimässä jäätelö kädessä rappusia ylös vain sen takia, että pääsisi koneelle. Aivan kyllä.)

Mutta vihdoinkin olen älynnyt jotain hienoa. Nimittäin tajusin, ettei mun kannata tuhlata elämääni koneella olemiseen. Kieltämättä nautin suunnattomasti siitä, että saan vaan istua koneella eikä kukaan häiritse. Mutta tänään kudoin ja katsoin telkkaria olohuoneessamme ja se tuntui niin kovin erilaiselta. En mä sellaista harrasta tätä nykyä. En mä tee käsilläni mitään, vaikka mieli tekisi. En myöskään lue enää kirjoja. Muuten kun iltaisin aina kun äiti on jo hakenut kannettavan eristyksiin.
Mä en nykyään muuta teekkään kuin istu koneella. Ja sen huomaa. (maha kasvaa, maha kasvaa. Kai mä sitten alan sille kasvavalle mahalleni jotain tehdä, kun kannettava ei enää mahdu syliin.)

Olen syönyt paljon. (Se, etten ole koneella montaa tuntia putkeen näkyy jo. Huomaan syöväni enemmän jos olen alakerrassa. Huomaan syöväni enemmän kun mulla ei ole mitään "tekemistä". Syön ihan huomaamattani. Syön, jottei mun tarvitsisi myöhemmin syödä. Jotenkin kuvittelen, että nyt kun syön, en söisi enää illalla. Ei tekisi mieli enää illalla napostella mitään. Ja se kierre vaan jotenkin jatkuu ja jotenkin vain olen kokoajan syömässä. Ainakin tänään. Muulloin en ehdi. Tai oikeastaan... En jaksa nousta koneelta alakertaan vain sen takia, että olis nälkä tai tekis mieli jotain. Laiskuudesta jotain hyötyäkin!)

En tiedä uskallanko kirjoittaa mitä kaikkea olen tämän päivän aikana syönyt. Kyllähän se katse vessan kohdalla pysähtyi, kun olin matkalla keittiöstä olohuoneeseen telkkarin ääreen syömisten kanssa, mutta silti menin ja söin, enkä oksentanut.

No katsotaas, mimmoinen lista tulee.

- 2 pientä jauhelihapihviä + peruna + kolme haarukallista porkkanaraastetta + näkkäri
- 2 jugurttia
- 3 sämpylää
- 4 mini mini kitkatia
- suklaapatukka
- 3 Oivallus-leipää + 3 juustoa

Hmm. Siinä se taisi olla. Käsi ylös, kuinka moni ihminen syö tuon verran normaalisti. Eh, tuota joo.
En tiedä, uskallanko edes laskea noita kalorimääriä.
Ei sillä, tiedän että luku on järkyttävän suuri... Vaan sillä, että olisin voinut syödä noidenkin sijasta jotain mulle miellyttävämpää, kuten esim suklaata tai karkkia. (Okei, ei niin terveellisiä, mut sama kalorimäärä.)

No kokeillaan.

Kalorilaskurin mukaan jauhelihapihveissä 65g olisi jotain 180kcal. Luulen, että ne olisivat olleet jotain 50g. Eli ehkäpä 150kcal kertaa kaksi. Eli 300kcal noista jauhelihapihveistä. Perunassa 36kcal. Näkkärissä jotain 100kcal, isompi näkkäri kuin tavallisesti.
Kaks jugurttia 255kcal. Kolme sämpylää, yleensä oon laskenu yhden sämpylän (nää on niitä Stockmannin viljasämpylöitä mitä lie) 150kcal + voit päälle 170kcal noin. Kolme kertaa 510kcal + yhdessä lihaleikkeiltä 21kcal. Yhteensä noista sämpylöistä siis 531kcal.

Neljä mini mini kitkatia. Pakkauksen mukaan yhdessä 85kcal. Ihan järkyttävän paljon yhdestä pienestä suupalasta. Ja silti söin niitä niin monta. Good for me. 340kcal.

Suklaapatukka. Teki ihan perkeleesti mieli suklaata, ja noh, mä kävin napsimassa yhden pahan suklaapatukan äidin kaapista. 240kcal.

Kolme oivallusleipää tekee 156kcal. Siihen päälle juustot. 63kcal. Yht. 219kcal.

Ja tittididii, yhteensä 2021kcal. Eipä kovin yllättävää.

Tänään en oo liikkunutkaan paljon. Kouluun ja kotiin kävellen. Yhteensä kävelyt tekee jotain 20min.
Sitten koiran kanssa ulkona normaalikävelyvauhtia jotain 20min.
Plus peruskulutus.
Pitäis alkaa tekemään vatsalihaksia.
Pitäis käydä vaa'alla, hankkia siihen ne perkeleen patterit.
Pitäis aloittaa joku liikunta.

Mietin, et jos aloittaisin taekwondon uudelleen. Sininen vyö mulla kuitenkin on, ja mua harmittaa todenteolla et lopetin kyseisen urheilumuodon. Se oli kivaa.
Sais vaan aikaseks kokeiltua tota pukua, meneekö se enää päälle ja näin poispäin.

Mulla on hirveen huono olo. Siltikään en jaksa raahautua vessaan. Ehkei se laiskuus olekaan sittenkään mitenkään erityisen hyvä juttu.

Mun pitää pitää pitää alottaa joku liikunta. Tiedän, että siitä alkaa ihan varmaan tulemaan mulle joku pakkopulla, mut en voi tietää ellen edes yritä.

Mun pitää laihtua.

Mietin tässä, että mikä kiire mulla on laihtua. Mähän voisin syödä ton 1400kcal päivässä ja olla sitten ihannepainossani kahden vuoden päästä.
Voi vittu, kun en tajua sitä, kuinka paljon mä missaan tämänhetkisessä elämässäni kun olen näin lihava.
Ei sillä, kyllä mun elämässä jotain tapahtuu.

SR on ainut ihminen koko tässä maailmassa, joka on todistanut mulle, etten mä ole niin vastenmielinen ihminen kuin ääni pääni sisällä väittää mun olevan ja mitä ennen kaikkea muu maailma tuntuu mulle väittävän. Vaikka olen läski ja kuvottava porsas, silti.

Mutta se siitä. Olen silti läski, vaikka SR sanoisikin mulle, etten ole ruma. Mutta vastoin mun ajatusmaailmaani itsestäni, ei läski välttämättä ole ruma. Ainoastaan lihava.
"Minä olen lihava, sinä olet ruma. Minä voin laihduttaa."

Pelkään tavoitteiden asettamista. En uskalla sanoa, kuinka paljon mun pitäisi laihtua mihinkin mennessä. Tuossa yhdessäkin itsetuntokirjassa sanotaan, että jos ajattelen "pitäis saada vähän hoikistuttua" niin ei tuloksia tule, koska mulle ei ole kunnon tavoitetta.
Mutta silti pelkään asettavani joko liian suuret odotukset itselleni tai sitten pelkään masentuvani kun vaan lihon ja sitten syön lisää.

Ehkä voisin asettaa itselleni nyt tavoitteen, että laihtuisin 10kg kolmessa kuukaudessa. Onko liian epärealistinen? Että joulukuun ensimmäisenä päivänä painaisin kymmenen kiloa vähemmän...?
Tai viisitoista kiloa... Se tekisi 13viikkoa ja 15 kiloa... Eli reilu viikko kilossa. Uskaltaisinko asettaa tavoitteekseni tuon?
Voin yrittää. Se olisi taivaallista painaa niin "vähän".

Mun pitäisi sitten oppia jättämään herkut pois. Jäätelössä on hirveästi rasvaa, vaikkei siinä niin kamalasti kaloreita olekaan.
Pitäisi liikkua enempi. Joku liikuntaharrastus, vähintään kerran viikossa.
Pitäisi oppia käymään säännöllisesti vaa'alla.
Tässä mulle sitten onkin tehtävää.

Hahaa, aloitin kirjoittamisen 20.40 ja kello on nyt 21.18 :P Niin se aika vierähtää.

// edit klo 21.36
Huomasin epäkohdan.

"Mä en nykyään muuta teekkään kuin istu koneella. Ja sen huomaa. (maha kasvaa, maha kasvaa. Kai mä sitten alan sille kasvavalle mahalleni jotain tehdä, kun kannettava ei enää mahdu syliin.)

Olen syönyt paljon. (Se, etten ole koneella montaa tuntia putkeen näkyy jo. Huomaan syöväni enemmän jos olen alakerrassa. Huomaan syöväni enemmän kun mulla ei ole mitään "tekemistä"......"

Hahhaa, ensiksi päivittelen sitä, kuinka en muuta teekkään kun ole koneella ja maha kasvaa. Sitten sanon, että kun en ole koneella, syön enempi.
Mutta se on niin, että koneella ollessani silti syön, mutten niin paljon kuin silloin kun EN ole koneella.
Koneella ollessani taas kärsin liikunnan puutteesta. Eipä sillä, että sen enempää koneelta pois ollessani liikkuisin (muuta kuin olohuoneen ja jääkaapin väliä). Mutta jokatapauksessa, lihon olin sitten miten päin tahansa. Mikäss sen lohduttavampaa.