Hienoa. Mä olin niin helpottunut eilen, että enää ei tarvitse jaksaa. Että pääsen sinne osastolle. Sieltä sitten soittivat aamulla äidille ja sanoivat, että siitä yläkerran osastosta ei ole tietoa, onko siellä paikkoja vai ei ja huomenna on joku lähetepalaveri ja sitten ehkä saadaan jotain selvyyttä siitä, menenkö sinne ja koska. Toisin sanoen, en siis pääsekään sinne. Tai jos pääsen, joudun käymään osastokatsauksessa ja sitten vielä saan odottaa pari viikkoa, että pääsisin yhtään minnekään.

J oli vetänyt pari pilleriä (nojoo 3-4kpl) ja heti sinne päivystysosastolle. Jotenkin tunnen itseni niin säälittäväksi. Mitä mun pitäisi tehdä, että oikeasti saisin sitä apua? Tää alkaa näyttää niin helvetin hankalalta. Lääkkeitä olen vedellyt mukavasti, mutta en niistä juurikaan avautunut eilen kenellekään. Olisi pitänyt mainita, kuinka helvetin huono olo mulla on ollut, kuinka vetelin niitä vitun särkylääkkeitä (ah, epätoivoista.) ja kuinka paljon olenkaan itsemurhaa suunnitellut ja pelännyt, että teen itselleni jotain. Miksen vaan saa suutani auki. Miksei kukaan näe, kuinka paha mun on olla?

Miksei kukaan näe? Miksei kukaan välitä?