Elämä näyttää taas mukavasti persettään, joo ja en olekaan kirjoittanut tännekään pitkään aikaan. Taaskaan yli viikkoon. Ties koska viimeksi olen kirjoittanut tänne mitään kunnollista. Ei ole vain jaksanut.
Nyt tämä on oma salainen pikku piilopaikkani, oma koloni, jonne sulkeutua kun muu maailma on minua vastaan. No siis, tänne voin kirjoittaa ilman, että kukaan tuntee minua.
Olihan minulla joskus aikaisemminkin blogi, jonne kirjoitin, mutta nyt sen tietää S ja J. Ja J:n kaveri, joka varmaan lukee sitä blogia aika ajoin. Inhottavaa, ties mitä keskustelevat musta keskenään. Tuntuu inhottavalta. Ja nyt tuntuu, kuinka minun kirjoitukseni alkaisivat kuulostaa samanlaisilta kuin J:n kirjoitukset. Kuinka hän kirjoittaa minusta vihjailemalla. "Tuntuu, kuinka kaikki kaverini puhuisivat keskenään minusta muille, ties mitä eräskin ystäväni on ystävälleen minusta puhunut. Kertonut kuinka ärsyttävä olen, kertonut kaikki vikani." Tai jotain tonnepäin. Tarkottaen, että mä olisin puhunut hänestä, J:stä, S:lle. Nojoo, olen antanut S:lle J:n blogin osoitteen ja sanonut, kuinka J tuntuu aina välillä kovin itsekkäältä, selittää vain omista asioistaan.
Mutta, mitä minä täällä kokoajan olen tekemässä? Kertomassa omista asioistani. Mutta kirjoitankin tätä itselleni, en kenellekään muulle.

J alkoi selittää minulle, kuinka hänestä S:n blogi ja kirjoitukset tuntuvat siltä, kuinka ne olisivat suoraan jostain satukirjasta. Kuinka joku voi muistaa jonkun keskusteluja niin sanasta sanaan. No toki, kyllähän minäkin joskus jotain keskusteluja kirjoitan, mitä niistä muistan. Ja uskon S:n tekevän samalla tavalla.
Tuntuu inhottavalta, kuinka J selitti, että hänen kaverinsa E, on huomannut saman jutun jne jne.
E ei edes tunne S:ää ja silti on niin kovasti antamassa mielipiteitään S:n kirjoituksista.
Tuntuu niin inhottavalta.

Tunnen itseni taas niin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
Kuinka J selittää minulle, kuinka hän on suunnitellut E:n kanssa muuttavansa hänen kanssa samaan kämppään. Mulla ei ole ketään, kenen kanssa sellaisia suunnitella. Tunnen itseni jälleen pikku lapseksi, haaveillessani tällaisia ja erityisesti sanoessani tällaista.

Ääääh, alkaa aikani loppua, pikkuveljeni tahtoo koneella ja minun pitää mennä.
En millään tahtoisi, kirjoittaminenkin jäi kesken, mutta pakko se on.

Tulen kirjoittelemaan vielä tänään lisää, jos vain ehdin ja pääsen.
Huomenna on erityisen vittumainen päivä koulussa. P ei tule kouluun ja on ihan hirveän pitkä päivä. Ehkä lintsaisin? En tosin voi pyytää J:tä lintsaamaan kanssani, kun se meinaa jäädä luokaltaan...
Äääh, nyt on pakko mennä. Heip.