Voisin nyt vihdoin kirjoittaa jonkun selkeämmän ja paremman postauksen. Joskus tosiaan hävettää ja kaduttaa, mitä kaikkea roskaa onkaan tullut kirjoitettua.

Mä en ymmärrä ihmisiä.
Ihmiset ei ymmärrä mua.
Ja mä en jaksa edes yrittää.

Päässä jyskyttää, ihan niin kuin mun pääni sisällä olisi joku hamsteri, joka takoisi rautakangella mun aivoja. Mulla on kuuma. Täällä on patterit täysillä, koska mä menin rikkomaan mun patterini joskus kauan sitten. Makaan sängyssä. Hiukset on liimaantuneet niskaan. Kuuma. Jano. Ahdistus. Silmiin särkee. Päähän särkee. Itkettää. On nälkä. Tekee mieli karkkia, mutta ei kuitenkaan. Haluan sanoa laihtuneeni. Haluan huomata laihtuneeni.

Elämä tällaisena ei ole mitään. En halua elää elämääni tällaisena mammuttina. En vain halua. En halua jatkuvasti peitellä itseäni ja olla syvissä itsesääli/inho-kohtauksissa aina kun yritän vaatteita päälleni pukea.
En halua itkeä sovituskopeissa. En halua olla aina se lihavin. En aina halua tuntea itseäni maapallon puolikkaan kokoiseksi. En aina halua täyttää tilaa. En aina halua tuntea oloani ahtaaksi. En halua ahdistua näin paljoa.

En ollut tänään koulussa. Pää särki (ja särkee edelleen) ihan helvetisti. En saanut nukuttua viime yönä.

Mä en ole syönyt tänään vielä mitään. Enkä tosin vaa'allekaan ole päässyt itkemään ja todistelemaan jälleen itselleni sitä, kuinka tosiaan syön liikaa ja painan ihan liikaa ja paljon. Voisin koittaa olla syömättä tämän koko päivän. En tiedä mahdanko onnistua siinä, mutta aina voi yrittää.

Mä en kestä läskejäni. Näkisitte mut. Näkisittepä vain. Inhoan itseäni. Anteeksi.
En kestä itseäni tällaisena. ('vittu mikset sä sitten tee itsellesi mitään' mietin ihan samaa. Kai se on vaan niin vitun kiva kieriä itsesäälissä ja ruikuttaa 'olen niin läski voi itku sentään' hohho. vittu.)