Noniin, nyt olisi vihdoin tarkoitus kirjoittaa hieman perusteellisemmin. Jotain asiaakin, ehkä, ehkä ei.

Fyysisesti voin tällähetkellä aika huonosti. Joka paikkaan sattuu, kolottaa, särkee ja tuntuu kurjalta. Muistan silloin kun laihduin sen 15kg, olo oli huomattavasti parempi, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Polvet ovat alkaneet jälleen ilmoittaa painoni kertymisestä, samoin selkä. Polvet ja selkä, siinä ne oleellisimmat. Selkä sattuu niin perkuleesti pelkästään jo puolen tunnin kävelylenkistä! Ehkä olisi todellakin aika tehdä tuolle painolle jotain?! Muita ovat esim. reidet (jos oikein innokkaasti kävelen/käytän koko päivän ajan farkkuja, hankaavat reidet yhteen niin pahasti, ettei kävelystä tule pariin seuraavaan päivään mitään! Häpeällistä, kiusallista, noloa. Mutta luotan siihen, ettei kukaan tule ja tunnista minua.), sääret (olen kai loukannut tai kolhassut sen jonnekin, kun vasen sääri sattuu kävellessä tuosta edestä), niskat (särkee ja ovat ihan jumissa) ja kaikki muut yksittäiset "pikkuvaivat". Päänsärkykin on lisääntynyttä, maha sattuu tai muuten mahassa tuntuu oudolta. Kaiken lisäksi väsyttää JATKUVASTI, en jaksa tehdä mitään. Nukahtamiseen on noi pillerit auttanut, mutta heräilen edelleen ja näen painajaisia, ja aamulla sitten on niin helvettiä yrittää nousta sängystä ylös.

Aion ostaa korsetin. En vain ole saanut aikaiseksi mennä kaupungille. (muunmuassa ohjelmassa olisi ollut siellä apteekissa vierailu, jos sinne olisin saanu aikaiseksi mennä) Korsetti 1) tukee selkää 2) parantaa ryhtiä 3) ja mikä parasta; vetää hieman noita läskejä sisäänpäin! Eli toisin sanoen kohottaa aikalailla itsetuntoani. Ensinnäkin, jos tuosta rasvasolujen sukujuhlasta, joka tuohon minun vyötärön kohdalle on nähtävästi jäänyt pysyäkseen, "lähtee" senttikin, olen tavattoman iloinen! Saati sitten, että saisin "kannettua" itseni itsevarmemmin, ryhti olisi parempi eikä selkä alkaisi särkeä kun muutaman askeleen ottaa.

Kerroin eilen hoitajalleni painajaisistani ja muista ahdistavista unista. En tiedä, mikä on painajaisen määritelmä, voiko noita joitakin unia laskea painajaisiksi, mutta todella ahdistavia ne ovat olleet.
Kerroin myös fantasioistani (okei joo, ehkä tässä kohtaa tällainen "leikin lasku" ei taida olla paikoillaann..) siis ajatuksistani, kuinka voisin tappaa kaikki. Kuinka pelkään itseäni. Pelkään vahingoittavani muita ihmisiä ympärilläni. Pelkään sekoavani lopullisesti. No, hoitaja sitten sanoi jotain tähän suuntaan kuin "tuota me kutsumme täällä hajoamiseksi. Tuo sinun lääkkeesi estää sitä hajoamista. En kuitenkaan usko, että niin sinulle kävisi, koska sinun psyykkeesi rakenne on vahva."
Tai jotain sinnepäin, en muista, mahtoikohan se mainita jotain tuon lääkkeen nostamisesta. Olipa lohduttavaa.

Ehkä seuraavaksi olisi hyvä kertoa itsemurha-ajatuksistani. Nojoo, ei makeaa mahan täydeltä.
Eräs ilta kirjoitin hoitajalleni kirjeen, mutta yllätys yllätys en kuitenkaan antanut sitä sille.

Nyt kuuntelemaan M:n selityksiä sen ihanista luokkalaisista, jotka kiusaa sitä.
Joo, kuuntelen, kuuntelen ja yritän olla "tukena", niin hyvin kuin vain osaan.
Mut ärsyttää, kun HÄNEN juttunsa ovat niin paljon tärkeempiä kuin esim mun.
Eilenkin kun käytiin kaupassa, nähtiin eräs vanha luokkalaiseni ja M:n vanha kaveri. Siinä M sitten pitkän tovin sen tyypin mentyä ihmetteli, miks mä olin niin kauhuissani jos tuo tyyppi menee mainitsemaan mut sen tyypin luokkalaisille. Sen "tyypin" kaveri/luokkalainen kiusasi mua ja V:tä kutosella. Okei joo, "mut mitä sitte?" Tuntu, et vaikka M tietää kuinka paskamaisia ihmiset osaa olla, niin silti vähättelee.
Kerroin sitten, kuinka väkivaltainen tämä kyseinen kiusaaja oli. Potki, löi, veti hiuksista ja V:tä se veti kädestä kiinni pitäen koulun käytäviä pitkin.
Jo muuttui ääni. Että osaa ottaa päähän.
Mä kerron kuinka tahdon tappaa itteni ja vedän pään täyteen, hän toteaa "jaaha", mut sitte kun hänen isoveljensä ostaa hänelle Metallican levyn, jota hän inhoaa, on maailma aivan sekaisin ja mun pitää sitten kuunnella ja yrittää ymmärtää.
Vittu.