Harvinaisen vittumaista. Suututin äidin.

Kyllä, pelkään jääväni luokalleni, mutta silti koulu ei jaksaisi vähempää kiinnostaa.
Tai no kiinnostaa, mut koulu on vaan niin vitun ahdistava paikka.

Jeejee. Taas joku romaani, copy + paste suoraan eräältä foorumilta. Jee. Laiskottaa.
 

Viime viikko oli todella ahdistava ja sekava. En edes muista mitä kaikkea sillä viikolla tapahtui ja mitä kaikkea päässä liikkui. Tuntuu inhottavalta.

Koko viikon ajattelin vain, että tuo yksi viikko on jaksettava. Pakko, pakko, pakko! Ja niin, nyt on jo maanantai. Ihmeen hyvin selvisin.
Kerroin äidilleni tuosta, hän kauhistui, että onhan se tuon viikonkin jälkeen jaksettava ja että enhän tee itselleni mitään.

Perjantaina puhuin äitini kanssa ja hän sanoi, että olisi voinut viedä minut päivystykseen lauantaina. En halunnut. Kyllä minä pärjään.
Kieltäydyin "avusta", ja silti sanon, että ottaa päähän kun ärsyttää nuo ihmiset polilla, kuinka kamala olo täytyy olla, että saa tehokkaampaa hoitoa.

Äitini oli soittanut lääkärilleni perjantaina 17. pvä ja lääkäri oli vain sanonut, ettei näe tarpeelliseksi ottaa toista lääkitystä tai lisätä nykyistä. Eihän se edes tiedä, kuinka paha olla minulla on, jos hoitajani ei sille tarkemmin kerro ja jos äitiäni ei uskota?
Pitääkö minun todella näyttää niille, kuinka helvetin paha olla minulla on, sillä tavalla mikä on pyörinyt minun päässä jo kauan?

Lauantaina ajattelen, että kyllä mä tähän maanantaihin selviän, vaikka väkisin. Tänään kun oli sinne polille aika.

Keskusteltiin niistä yöllisistä ahdistuskohtauksista ja psykoterapiasta.
Ja niin. "Onhan se hyvä kun on välitavoitteita. Ellet sä sitten jotain suunnitellut?"
Voi kyllä. Lauantaina minun ja ystäväni piti vetää päät täyteen kaikkea mahdollista.
Harmikseni ystäväni nähtävästi joutui sinne osastolle, koska oli vedellyt jo keskiviikkona niitä diapameja, joita meidän piti lauantaina napsia.
Kyllä.

Äiti tulee huutamaan kuinka minä vain istun koneella ja lintsaan koulusta. En jaksa tehdä läksyjä.
Vituttaa niin helvetisti. "Sun pitäisi ottaa se hoito vastaan!"
Miten minä muuten sitä hoitoa vastaan otan, kun a) syön lääkkeeni //tosin siitäkin äiti valittaa, että liian myöhään illalla b) käyn keskustelemassa nykyään kaksi kertaa viikossa tuolla nuorten psykiatrisella polilla.
"Sun täytyy miettiä niitä asioita päässäsiki" Voi helvetti, ihan niin kuin en jo miettisi.
En minä muuta teekkään kun mietin asioita päässäni.

Ja taas huutoa siitä, kuinka minun todistukseni pitäisi olla parempi. (Kahdeksannen luokan päättötodistuksen ka 8,7. //8lk:n jouluna ka 8,9 ja lukuaineiden 9,1. Tiedän valmiiksi olevani niin vitun surkea, että pakko sitä tulla erikseen toitottamaan!)

Ja etten tee läksyjä. Ennenkään niitä tehnyt. Mutta kyllä minä kokeisiin luen. Luen oikeasti! Yritän täysillä! Enempään en tällähetkellä pysty!
Jotenkin kuvittelen, että kyllä minä vielä parempaan pystyn, enhän minä edes yritä nyt. Mutta sitten kun oikeasti YRITÄN ja tajuan, etten pystykkään parempaan... Pudotus korkealta ja kovaa.
Matikka minulla on ollut kymppi todistuksessa. Nyt on ollut kaksi testiä: 9- ja 9½ ja koe 10-. Että joo. Olen ainakin vittu yrittänyt! Yrittänyt, yrittänyt, yrittänyt.
Biologian kokeesta 9+, mutta se oli koko vuoden vaikein biologian koe ja se menee yleensä kaikilla päin persettä. Parempaan en olisi pystynyt!
Englannin kokeesta sain 8-. Joo, mutta mä OLEN SURKEA englannissa.


ps. T:n kanssa kuntosalille viideks. en jaksa.
haluaisin ottaa lääkkeitä.
mikä estää?
huomenna olis sossun valokuvaustuokio, mut mitä väliä? onko se mulle niin tärkeä ja rakas, et sen takia säästyisin purkamatta ahdistuksiani?
huomenna on myöskin se helvetin mt-ryhmä. se on niin vittumaista. en tiedä miks helvetissä sinnekin suostuin menemään.
niin ja piano. justhan oli tiistai, justhan mä istuin mummin autossa kello 19.33 ja huokaan helpotuksesta kun ei viikkoon tarvitsi mennä sinne.
vittuvittuvittu