Ahdistaa ja on todella paha olla.

Mä en tiedä, mitä mun pitäisi tehdä. Lihon, paisun, lihon.
E oli kommentoinut J:n kirjoitukseen, jossa J kommentoi kommentteihin. Jotenkin mun kommentti otettiin siinä taas esillä ja jotenkin kaikki taas tuntuvan olevan mun vika. (Joo, olen niin marttyyri tai jotain tässäkin kirjoittaessani tätä. Mut vittu, siltä musta tuntuu, että kaikki aina jotenkin saa kaadettua sen syyn mun niskoille.)
Olenko mä niin helvetin paska, että kaikki on aina mun vika?
Että J:tä ahdistaa mun seurassani ja siksi se puhuu itsestään. No vittu.
Ei sitten tarttis olla mun seurassa, jos mun seura niin helvetisti ahdistaa, ettei voi muusta kun itsestään puhua.
Joo ja mun pitäis yrittää olla kärsivällinen. Mun pitäis, mut en jaksa.
En jaksa tätä maailmaa.
Teki jo aikasemmin mieli vetää pilsuja. Mut en sitten vetänytkään.
Vaan kävin hakemassa mantelikakkua ja vedin sitä ilosesti. Ja sekö sitten oli parempi?
No ei todellakaan. Ei todellakaan, ei todellakaan.

Mä tahdon kuolla.
Mä tahdon kuolla.
Tahdon pois.
En jaksa enää.
En jaksa laihduttaa.
En jaksa laihduttaa, kun tästä ei tuu mitään.
En mä laihdu.
Helpompaa ja mieluisampaa on vaan syödä ja sitten kuolla.
Tappaa itsensä.

Kukaan vittu ymmärrä, jollen mä laihdu, niin mä tapan itteni.
Ei siihenkään kovinkaan kauaa ole, kun näin paljon syön.

Mun tekee mieli viiltää. En oo viiltäny kahteen kuukauteen. Helvetinmoinen suoritus mun laiselta veriaddikolta. Nautinnonhaluiselta paskalta.
Ehkä mä vedän lääkkeitä, jotta saisin edes tän yön nukuttua.
Mä tahdon pois.


Ja jottei tunnelma menisi liian synkäksi:

Lempielokuvani lempikohtaukset:
Shame on you
Do you love me