Elokuu alkaa riemun sekaisissa tunnelmissa. Huolimatta eilisestä kalorimäärästä ja siitä järkyttävästä sokerin ja rasvan määrästä, paino tippui! 400g! Ehkä toi oli vaan hyvä potku, ettei elimistö mene säästöliekille vaan jaksaa polttaa vanhaa rasvaa pois.
Ajattelin, että voisin pitää kerran viikossa yhden karkkipäivän. En tiedä, mitä uskallan siihen kohtaan sanoa. Saisinko syödä ihan mitä tahansa? En, koska sitten oikeasti vetäisin kymmenen jäätelöä ja sun muuta ihraa. Kerran viikossa saan syödä karkkia kohtuudella (jestas, voisiko tuota eilistä määrää sanoa "kohtuudeksi"? Ei todellakaan.), mutta muuten en sitten syö karkkeja.

Soitin piano. Paksut sormet hankaloittaa tuota soittamista huomattavasti. Haluaisin osata soittaa. Haluaisin. Oon soittanut seitsemän vuotta, enkä vieläkään osaa soittaa juuri mitään. Olen vasta niissä peruskirjoissa. (Aaronin pianokoulu II ja joku toinen pianokirja osa II) Plaah.

Mun pitäisi mennä koiran kanssa ulos. En millään jaksaisi.
Todella hyvä koiranomistaja minäkin.
Heräsin vasta. Tai oikeastaan nousin.

Näin ahdistavaa unta osaston lääkäristä.
Olin mennyt hakemaan siltä apua, kun musta tuntui, että tilani oli menossa samaan jamaan kuin silloin joskus jouluna. En sanonut, että tahtoisin takaisin osastolle, vaan kerroin, että olin ottanut lääkkeitä ja näin.
Se lääkäri totes mulle mun unessani, että "sulla on lievä masennus ja tulet tänne hakemaan vain huomiota." Ja sitten mun äitini tulee siihen ja raahaa mut vaivaantuneena pois.
Enempää en siitä unesta muista, ehkä parempi vaan niin.

Nyt se koira ulos.